KG Group: tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla nopeimmin kasvoi nuudelien ja tuoreen kananlihan myynti

Takaisin

Kuluneen puolen vuoden aikana yritysryhmän KG Group kokonaisliikevaihto oli 206,9 miljoonaa euroa, joka on 4,8 prosenttia enemmän kuin vastaavan ajan liikevaihto vuonna 2013 (vuoden 2013 ensimmäisen puolikkaan liikevaihto oli 197,2 miljoonaa euroa eli 680,4 miljoonaa litiä). Jo noin 36 % yritysryhmän tuloista tulee viennistä, jonka osuus tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla oli 254,6 miljoonaa litiä. Erityisen nopeasti kasvoi pikanuudeleiden, kotieläimille tarkoitettujen tuotteiden sekä KG Groupin siipikarjatiloilla tuotetun tuoreen kananlihan vienti.

”Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla nuudelien myyntitulot kasvoivat 77 prosentilla ja vienti kasvoi 95 prosenttia viime vuoden ensimmäiseen puoliskoon verrattuna. Näiden tuotteiden viennin kasvun pääasiallinen syy on sopimusten solmiminen suurten kansainvälisten asiakkaiden, kuten Coop trading, kanssa. Kasvuun vaikutti myös uuden aasialaisiin makuihin keskittyvän nuudelien tuotelinjan kehittäminen, jota myydään omalla tuotemerkillä Sun Yan. Näitä nuudeleita myymme Skandinavian sekä Länsi- ja Keski-Euroopan maiden suurimmille kauppaketjuille. Suunnitelmissamme on alkaa viedä näitä tuotteita jopa Aasian markkinoille”, kertoo yritysryhmän johtaja Tautvydas Barštys.

Tämän vuoden ensimmäinen puolisko oli menestyksellinen myös yhtiön AB Kauno Grūdai kotieläimille tarkoitettujen tuotteiden myynnille. Tämän liiketoiminnan osa-alueen liikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisen 6 kk:n aikana 28 % ja vienti peräti 62 %. Myös raaka-aineen myyntimäärät kasvoivat jopa 65 % edellisen vuoden ensimmäiseen puoliskoon verrattuna, ja vienti kasvoi vastaavasti 44 %. Tämä oli tulosta myynnistä Baltian maihin, Puolaan ja Venäjälle. Vilnan ja Kaišiadoriain siipikarjatilojen kansainväliselle pikaruokaketjulle KFC (Kentucky Fried Chicken) toimittaman kananlihan myyntimäärät kasvoivat tänä vuonna kolminkertaisiksi. Tänä vuonna laajennamme myös kypsennettyjen kananlihavalmisteiden vientiä ulkomaille.

KAIKKI KOMMENTIT (0) Kommentti

Ei kommentteja

KOMMENTTI